lauantai 26. toukokuuta 2012

Oireeton

Otsikossa oleellinen. Ainoana oireena on itse oireettomuus, joka tuntuu todella oudolta. Leijonaani odottaessa sain tuntea mitä tarkoittaa ympärivuorokautinen pahoinvointi, ja alas meni ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana ainoastaan hedelmäsalaatti ja kiisselit, siispä tämänhetkinen (aamupalaksi pekonia, välipalaksi pekonia, päivälliseksi...) hyvä olo ihmetyttää kovasti. Tiedän, onhan raskauksia erinlaisia, mutta väkisin sitä pelkää, ettei kaikki olekkaan hyvin.

Ei saisi valittaa, onhan se suorasanainen ihme, jos saa voida hyvin alkuraskauden, joka normaalisti on todella monella pelkkää pöntön edessä istumista, hyvä etten itsekkin viime kerralla siirtänyt patjaani wc-tiloihin. Miten sama ihminen voi kokea raskauden niin eritavalla? Merkillistä.

On myös tyttö, poikauskomuksia tämänKIN asian suhteen. Huuhaatahan nämä kaiketi ovat, mutta hauskoja silti, jos leikkimielisenä ottaa. Tyttöä odottaessahan sanotaan, että silloin tekee mieli vain raikasta, juurkin hedelmiä ja marjoja yms, ja pahoinvoint on rajumpaa. Poikaa odottaessa maistuu rasvainen ja olo on muutenkin parempi.

 Mitä muita uskomuksia tiedät, ja onko nämä pitäneet sinulla paikkansa?



Ps. Tänään on Rv 6+1. (Eli kerkeääpä se pahoinvoiva kaveri vielä ilmestyä kuvioihin..)


"Pienet ympyräiset muodot alkavat kehittyä pään molemmille puolille – silmät! Myös korvat alkavat muodostua. Solut, joista kehittyvät maksa, keuhkot, mahalaukku ja haima, etsiytyvät niille kuuluville paikoilleen. Maksa alkaa kehittyä ensin, mutta muut elimet seuraavat pian perässä. Viikon lopulla ilmestyvät pienet käsivarsien ja jalkojen alut. Jonkin aikaa käsivarret kasvavat jalkoja nopeammin.           
Seitsemännellä viikolla sydän, joka tähän mennessä on pumpannut nestettä, täyttyy verellä. Verisolut syntyvät ruskuaispussin seinämässä ja laskimosuonet kehittyvät nopeasti riittävän ravinteiden saannin turvaamiseksi kehittymässä oleville sisäelimille. Myös valtimosuonet kehittyvät tällä viikolla ja sydämessä on jo oikea ja vasen kammio. Sydän lyö 100–120 kertaa minuutissa. Kuona-aineet kulkevat veren mukana napanuoraa myöten alkiosta pois ja arvokkaat ravinteet samaa reittiä äidistä alkioon. Näin jatkuu aina siihen saakka, kunnes lapsi syntyy. "


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Uusi elämä

Kuten esittelyssäni kerroin, odotan (toivottavasti) toista lastamme, lasketunajan ollessa 18.1 ja raskausviikkojen tällähetkellä 5+5. Olen testaillut kuin mielipuoli, heti kun mahdollista. Viimeksi eilen tein testin, varmistaakseni että viiva vahvenee ja kaikki olisi hyvin.

 

..huh.








Vk 6. Alkiosta muodostuu sikiö; Pää, aivot ja vartalo, jossa on pienet alut käsille ja jaloille. Kehittyvä sydän lyö jo. Sikiö on kahvipavun kokoinen.

Ajatella, kahvipavun kokoinen, pieni ihmisenalku, ihme.


Ensimmäinen tyttäreni on tällä hetkellä 9kk, joten puuhaa riittää hänessä yksinäänkin, lahkeessa roikkuva takiainen pistää minut välillä miettimään, mihin olen ryhtymässä, riittääkö aikaa toisen tullessa enää ollenkaan hänelle, entä itselleni, parisuhteelle? Matka tupla äidiksi on alkamassa,  tämä on sitä ajatustyötä, jonka joutuu kai jokainen, tässä tilanteessa oleva käymään läpi. Nyt minun ei tarvitse samalla tavalla kuitenkaan kasvaa äidiksi, olenhan sitä jo. Ja pärjäämmehän me, eikö? Kertokaa, että en ole ainut joka miettii näitä asioita, vaikka raskaus ja lapsi onkin toivottu?


maanantai 21. toukokuuta 2012

Tervetuloa, minä!

Ensimmäinen kirjoitus, jonkun uuden aloitus, elämässä.

.. Hei,-siis! Tarkoituksenani on kirjoittaa päiväkirja tyyyppisesti,
asiaa lähinnä omalle itselleni, mutta muiden silmille.
Tämä blogi on minulle ensimmäinen laatujaan, eikä kokemusta,-
(runojen lisäksi) kirjoittamisesta liiemmin ole, suokaa siis anteeksi
VARMASTI eteentulevat kirjoitusvirheet ja,-asut, toivon että näistä huolimatta
tulevista kirjoituksista jäisi jotain käteen, edes minulle itselleni.

Kerronpa aluksi jotain itsestäni! Olen 22-vuotias, pääkaupunkiseudulla asuva, yhden pienen (08/11) syntyneen leijonatytön äiti. Uskon löytäneeni elämäni miehen, vai toivoako se on? Olemme asuneet yhdessä 3vuotta. Sukuni ei ole lähimmäiseni, ja muuhun perheeseeni kuuluu "vain" isä, tulemme hyvin toimeen. Rakastan runoja, ne tekevät elämästä siedettävämpää, antavat pakoraon arkeen ja erinlaisen kulman nähdä, elää. Rakastan myös tytärtäni, miestäni, vuokrakotiani ja niitä harvoja oikeita ystäviä, jotka pysyvät kelkassa elämän kivistä ja kuopista huolimatta. Minulla on huumorintaju, jonka kanssa ei ole helppo tulla toimeen, anteeksi tästäkin (jo etukäteen..).

Lyhyeen, mutta sitäkin kuoppaisempaan matkaani on mahtunut paljon menetyksiä ja surua, vaikeuksia, - joista on kuitenkin aina selvitty

Aloitin kirjoittamisen, koska matkassani on taas uusi elämä, josta olen onnellinen. Mutta joka herättää myös paljon muita, pelonsekaisiakin tunteita. Haluan kirjoittaa siitä, kuinka elämästä selviää, miltä raskaus tuntuu, rakkaudesta, surusta, ikävästä. Haluan antaa palan itsestäni. Elämäni on tavallista, arkea,- kuten sinunkin.

.. ps. Toivon kommenttia, tietoa; oletko siellä? Mitä haluaisit tietää, lukea, kuulla, vai haluatko? Kiitos!